A-pojat aloittivat eliittisarjan väkevästi

09.11.2014

Jokerien A-pojat pelasivat eliittisarjan avauskierroksen pelit isänpäivänä 9.11. Kauniaisten palloiluhallissa, kun vastaan asettuivat M-Team sekä isäntäjoukkue GrIFK.

Ensimmäiseen peliin valmistauduttiin huolella ja painotettiin hyvän alun merkitystä. Joukkue olikin valmiina avauserässä ja jo ajassa 1.14 päästiin juhlimaan maalia, kun Riku Isola pääsi laittamaan takatolpalta tyhjään maaliin Niko Marjetan erinomaisesta syötöstä. Peli jatkui selvässä Jokerien hallinnassa ja seuraava maali nähtiin ajassa 7.54, kun Nico Strannen hirveä ranneveto meni vastustamattomasti maaliin ja peli 2-0. Tästä hetkeä myöhemmin peli oli jo 3-0 Jokereille, kun Marjeta iski komean maalin Markus Loikalan hyvästä syötöstä.

Toiseen erään tuli selvästi parempi M-Team ja erä etenikin tasaissa merkeissä molempien saatua muutamia hyviä maalipaikkoja, mutta maalivahdit olivat ohittamattomia ja myös toiselle erätauolle mentiin 3-0 lukemissa.

Toisella erätauolla painotettiin, että jatketaan huolellista peliä ja luotetaan omaan pelisysteemiin. Erän alussa meni kuitenkin kaikki pieleen, kun systeemiä ei noudatettu ja tehtiin isoja henkilökohtaisia virheitä. Pelikellossa 33.05 ja peli tasan 3-3. Joukkue käytti tässä vaiheessa aikalisän ja nollasi tilanteen. Tämä toikin hetkellisen piristymisen ja ajassa 36.38 Niko Marjeta vei Jokerit taas johtoon vanhanaikaisella. Maalin jälkeinen vaihto oltiin taas täysin unessa ja peli 4-4. Maalin jälkeen Jokerien sekasorto jatkui ja ajassa 40.59 M-Team meni ansaitusti 5-4 johtoon ja Jokerien kauden avaustappio oli lähempänä kuin koskaan. Tuomas Liukolampi oli lopussa kuitenkin sitä mieltä, että tästä pelistä ei häviötä tule ja joukkueemme loppuhetkien spesialisti tasoitti pelin vain 12 sekuntia ennen loppua komean yksilösuorituksen päätteeksi. Näissä 5-5 lukemissa peli myös päättyi.

Toisen pelin teemana GrIFK:ta vastaan oli pelata ehjät kolme erää ja noudattaa pelisysteemiä kurinalaisesti. Ensimmäinen erä oli varovaista ja tunnustelevaa molemmin puolin, vaikkakin molemmilla oli myös muutamia hyviä maalipaikkoja. Molemmat maalivahdit olivat kuitenkin kelpo vireessä ja ensimmäiselle erätauolle mentiin 0-0 lukemista.

Toisessa erässä Jokerit lisäsi lisää höyryä ja alkoikin näyttämään siltä, että peli kääntyy Jokereille, mutta vastustajan veskari pelasi erinomaista toistakin erää ja otti monta ns. gamesaveria. GrIFK:n vastahyökkäykset olivat myös vaarallisia, mutta ne hoiti loistavan pelin joukkueen maalilla pelannut Olli Lohilahti. Erän lopussa Jokerien yritteliäisyys lopulta palkittiin, kun kapteeni Juho Laitinen vei Jokerit johtoon vahvan laitapelin päätteeksi ja erätauolle mentiinkin 1-0 lukemista.

Kolmannessa erässä pelattiin viisaasti ja huolellisesti ja joukkue laittoi kaikkensa likoon ja vastustajasta alkoi näkymään pieni turhautuminen. Milloin oli joku kenttäpelaajamme blokkaamassa vetoja tai sitten Lohilahti ottamassa varmoja torjuntoja. Vastustajan usko alkoi hiipumaan toden teolla, kun Niko Marjeta vei Jokerit jo 2-0 johtoon tarkalla rannelaukauksella ajassa 37.45. Syötön maaliin tarjoili Riku Isola. Puolitoista minuuttia myöhemmin Marjeta laittoi lukemiksi jo 3-0 saatuaan Tuomas Liukolammelta loistavan syötön. Ja kuin kirsikkana kakun päälle ajassa 41.28 hurjasti ottelussa raatanut Patrik Törmänen iski huikean rannevedon aivan takakulmaan muuttaen numeroiksi jo 4-0. Tämän jälkeen joukkue keskittyi puolustamaan johtoaan ja pelaamaan Lohilahdelle nollapeliä. Lohilahti osoitti olevansa nollapelin arvoinen tekemällä vielä viimeisillä sekunneilla ns. triplatorjunnan. Loppulukemat 4-0 ja ansaittu voitto Jokereille toisesta ottelusta.

Seuraavassa joukkueen päävalmentajan Marttin Herrasen kommentit päivän peleistä:

- Ensimmäinen peli oli hyvin kaksijakoinen. Ensimmäisen loistavan erän jälkeen olisimme voineet johtaa jo 5-0. Toisessa erässä tilanteet tasoittuivat, mutta peli oli silti meidän hallussa. Kolmannessa erässä sitten tuli paljon virheitä ja unohdettiin kokonaan oma pelisysteemi.

- Iso kiitos kuitenkin joukkueelle siitä, että se uskoi itseensä loppuun asti ja väänsi viime hetken tasoituksen. Tämä piste voi sarjan päättyessä olla erittäinkin tärkeä!

- Toinen peli oli sitten aivan oma tarinansa. Pelattiin käytännössä koko peli noudattaen omaa systeemiä. Taisteltiin joka pallosta ja peitettiin huikea määrä vetoja. Karvauspelimme oli myös silmiä hivelevää. Ja sitten vielä tuo Lohilahti meidän maalilla. Aivan maagisia torjuntoja!

- Pitää vielä erikseen maalintekijöiden lisäksi nostaa esille ottelun ainoa alivoimapelimme, jonka aikana Olli Koho blokkasi varmaan lähemmäs kymmentä vetoa. Aivan huikea taistelun ruumiillistuma. Peli oli varmasti meidän tämän kauden ehjin suoritus ja joukkue oli täynnä onnistujia.

Lopuksi vielä päivän tehopelaajamme Niko Marjetan (2 peliä 4+1 tehot) kommentit:

- Oli hyvät pelit jätkiltä tänään. Ensimmäinen peli nyt oli mitä oli. Siinä olisi vaan pitänyt jatkaa omaa tekemistä eikä ylpistyä 3-0 johdossa. Loppukauden kannalta saatettiin kuitenkin saada tärkeä piste.

- Toisessa pelissä rupesi kulkemaan paremmin ja pelattiin omassa päässä loistavasti. Tuli hienoja maaleja, kun porukka luotti omaan tekemiseen. Pelattiin myös joukkueena hyvin pelin ainoa alivoima. Tästä on hyvä jatkaa!

Jokerit A jatkaa pelejään 29.11. Ruskeasuolla, kun vastaan asettuvat HIFK sekä ÅIF.

26.02.2017A-pojat kolmeen voittoon Rusalla
01.03.2016A-pojat päättää jatkosarjan lauantaina Lohjalla
15.02.2016Jokerit SB:n A-pojat pelaavat ensi kuussa paikasta SM-sarjaan
09.02.2016A-poikien ohjelmassa sunnuntaina kolme peliä
01.02.2016A-pojat haki neljä pistettä Porvoosta
18.01.2016A-pojat aloitti vuoden voitolla ja tappiolla
15.01.2016A-poikien sarjapelit jatkuvat sunnuntaina Loviisassa
02.01.2016Katsaus A-poikien syyskauteen
17.12.2015A-pojat päättää syyskautensa lauantaina Campossa
07.12.2015Jokereiden A-poikien pelit jatkuivat Myllypurossa

Siirry arkistoon »